compañía kaari & roni martin goes roots

Kuva: Mari Waegelein

Compañía Kaari & Roni Martin goes ROOTS-teoksessa yhdistetään ennakkoluulottomasti eri musiikkiperinteitä ja -tyylejä. Se on kuin musiikillinen sulatusuuni, jossa arabi-, juutalais- ja romanimusiikki kohtaavat flamencon rytmien ja suomalaisen jouhikon kanssa.

Taiteilijaryhmä on tyylinsä mukaisesti halunnut rikkoa rajoja tuomalla erilaisia musiikkityylejä yhteen ja katsoa, millaista musiikkia ja vuoropuhelua lavalla syntyy - ja löytyykö niistä lopulta jopa yhteensopivuutta ja samankaltaisuutta. Samalla kun esitys sukeltaa syvälle flamencon juurille sitä uusintaen ja fuusioiden, se laajentaa näkökulmaa suomalaisuuden käsitteestä.

Esityksessä kuullaan Suomessa vähemmistössä olevia kulttuureja: irakilainen Ali Saad hallitsee perinteisen arabialaisen musiikin, Roni Martin perheensä juutalaisen musiikkitradition, jouhikonsoittaja Pekko Käppi suomalaisen kansanmusiikin ja koreografi Kaari Martin flamencotanssin ja rytmiikan. Myös suomalaisen kansanmusiikin voi tänä päivänä nähdä vähemmistön asemassa. Flamenco muistuttaa meitä suomenromaneista, sillä Etelä-espanjan Andalusiassa syntyneen flamencon juuret ovat juuri romanimusiikissa.

Meillä kaikilla ihmisillä on halu tulla hyväksytyksi, nähdyksi ja kunnioitetuksi sellaisina kun me olemme toisiamme loukkaamatta ja satuttamatta. Jokainen ihminen sisimmässään kaipaa turvaa ja rauhaa. Roots- konsertti haluaa taiteen keinoin muistuttaa ihmisiä, että me ihmiset olemme perustarpeiltamme ja sisimmässämme kaikki samanlaisia.

Teos sopii kaikenikäisille. Tuotannossa huomioidaan myös erilaiset yleisöt, esim. fyysinen ja henkinen saavutettavuus sekä eri kielet. Teoksessa lauletaan ainakin suomeksi, arabiaksi, hepreaksi ja ladinoksi. Sinun ei tarvitse ymmärtää näitä kieliä vaan voit nauttia musiikista kokemuksena.


LAVALLA

Pekko Käppi – jouhikko, voc.

Roni Martin – piano, kitara, voc.

Kaari Martin – tanssi, voc.

Ali Saad - laulu