Punainen nainen
Compañía Kaari & Roni Martinin Punainen nainen täydentää Kaari Martinin tanssiman, Roni Martinin runoihin ja musiikkiin pohjautuvan trilogian, jonka muut osat ovat Korppi ja kello ja Kaksi unta yhdessä.
Punainen nainen on mustanpuhuva sielunmessu, jossa elämän rajallisuus on yhtäaikaa lamaannuttava ja absurdi voima. Vahvan omakohtaisessa teoksessa Martinit poimivat käyttöönsä flamencon rytmiikan ja muotokielen höystäen sitä omilla näkemyksillään sekä valjastavat käyttöönsä modernin musiikin ja nykytaiteen rajattomuuden.
Martinien lisäksi lavalla nähdään ryhmän pitkäaikainen luottotaiteilija, elokuvasävellyksistään tunnettu viulisti Sanna Salmenkallio.
Trilogian edellinen osa Korppi ja Kello keräsi jättipotin maailman arvostetuimmassa flamencokoreografiakilpailussa Certamen de coreografía de danza española y flamencossa joulukuussa 2012, missä teos palkittiin niin parhaasta soolokoreografiasta, parhaasta sävellyksestä kuin parhaasta puvustuksestakin.
Ohjaus & dramaturgia: Kaari & Roni Martin
Tanssi ja koreografia: Kaari Martin
Sävellys, sanat & sovitus: Roni Martin
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Valosuunnittelu: Ville Virtanen
Maskeeraus: Kaisu Hölttä
Lavalla: Kaari Martin, Sanna Salmenkallio & Roni Martin
Viulut: Sanna Salmenkallio
Sellot: Max Lilja
Kontrabasso: Ulf Krokfors
Romuperkussiot: Karo Sampela
Flamencolaulu: Victor Carrasco
Flamencokitara: Juan Antonio Suarez Cano
Laulu & koskettimet: Roni Martin
Äänitys & Miksaus: Roni Martin @ Studio Martin
Avustava äänittäjä: Benjamin Herala
Ensi-ilta: 23.3.2013 Savoy-teatteri
Kesto: 24min
Arvosteluita
[Lue koko artikkeli]
Tehdasfestivaali Manifestin sunnuntai-ilta tarjosi täpötäydelle katsomolle kokonaisvaltaisesti upean kokemuksen. Tunnelman kiihkeydestä kertoo se, miten Compañia Kaari Martinin käsiohjelmaan merkattujen teosten päätyttyä yleisö taputti niin innostuneena ja haltioituneesti rytmittäen, että ryhmä esitti vielä kaksi encorea. Flamencotanssija-koreografi Kaari Martin on johdonmukaisesti kehittänyt taidettaan uusiin suuntiin.
Hänen nykyflamencoteoksensa ovat monitaiteellisia kokonaisuuksia, joissa erilaiset esitykselliset elementit ovat viimeisteltyjä ja paikalleen täydellisesti loksahtavia.
Manillassa nähtiin kaksi teosta, Punainen nainen sekä Korppi ja kello, jotka kuuluvat samaan trilogiaan. Niiden avantgardistinen, osittain surrealistinen ote, näkyy niin visuaalisuudessa kuin osien yhdistämisessä. Erika Turusen mielikuvituksellisessa, mustan eri sävyjä muuntelevassa puvustuksessa on viitteitä niin hovipukuihin kuin 1930-lukuun.
Turun Sanomat 10.9.2013 Kaisa Kurikka
[Lue koko artikkeli]
Korppi ja kello on Kaari Martinin kansainvälisesti palkittu soolo. Siinä Martinin esittämä hahmo on samanaikaisesti pahaenteinen korppi ja näyttämödiiva, joka yrittää pysäyttää aikaa. Soolo on koskettava ja myös hienosti karmeaan vivahtava.
Martinin tanssi on häikäisevää. Hänen kehonsa todella hallitsee pysähtymisen ja totaalisen tauon siinä missä rytmikkäät taputukset tai venyvät käsienojennukset. Hän muuntuu groteskista rujoon, mitään sievistelevyyttä tai hentoa ei Martinin tanssimissa hahmoissa ole.
Turun Sanomat 10.9.2013 Kaisa Kurikka
[Lue koko artikkeli]
Kaari Martin on koreografiassa rohkeasti käyttänyt nykytanssin elementtejä, mutta säilyttänyt flamencon ylväyden, teknisesti haastavan jalkatyön sekä moninaisen rytmisyyden.
Reilu kaksi vuotta sitten olin sitä mieltä, että liike hukkui teoksen valo-, sulka- ja äänimaailman alle. Tässä versiossa liike jyräsi voimakkaasti ja viehkosti vieden mukanaan.
Itselleni uusi teos oli Compañía Kaari Martinin Punainen nainen. Flamencossa on tärkeä osa musiikilla ja siinä Roni Martin on varsinainen velho.
Pidin huolellisesti tehdystä äänimaailmasta, joka oli rikasta ja kummallisesti yhteensopivaa. Erika Turunen oli luonut mustanpuhuvat puvut ja Ville Virtanen valokiilat, jotka saivat teoksen estetiikan muistuttamaan suomalaisen nykytanssin eräitä teoksia aivan turhaan.
Aamulehti 28.7.2013 Merja Koskiniemi
[Lue koko artikkeli]
Punaisessa naisessa palkittu kolmikko jatkaa yhteistyötään. Mukana on myös ryhmän luottoviulisti Sanna Salmenkallio. Esitys, jossa nimestään huolimatta ei ainakaan visuaalisesti ole mitään punaista, on omistettu Kaari Martinin isän Risto Kauton muistolle. Tämä viitekehys värittää väkisinkin yleisön katsomuskokemusta. Mutta vaikka ei tietäisikään esityksen taustoista yhtään mitään, teoksen eräänlainen jylhyys ja esittämisen tinkimättömyys vaikuttaa väkevästi.
Turusen mielikuvitukselliset mustat asut ja Ville Virtasen pehmeän terävästi leikkaavat ylhäältä tulevat valokiilat vievät ajatukset väkisinkin synkkiin fantasiamaailmoihin. Kaari Martinin tanssi, joka tällä kertaa on liikekieleltään edellistä trilogian osaa flamencovoittoisempaa, on intensiivistä, mutta hyvin kurinalaista. Syvää ja kiihkeää tunnetta, joka sykkii myös Roni Martinin musiikissa ja tekstissä, ei päästetä valloilleen. Se välähtää näkyviin siellä täällä, mutta se hillitään tietynlaisen arvokuuden alle.
Demokraatti 26.3.2013 Annikki Alku
[Lue koko artikkeli]
Trilogia kommentoi yleisinhimillisiä teemoja kuten rakkautta, yksinäisyyttä, vieraantumista ja muutosta. Ne ovat myöskin tanssijan dialogeja musiikin ja tekstin kanssa. Ryhmälle tunnusomainen piirre, tiivis ja ainutlaatuinen yhteistyö liikkeen ja musiikin kanssa, näkyi jo heti teoksen alussa.
Mustiin persoonallisiin asuihin puetut esiintyjät, pelkistetty valaistus usein kohdistettuna vain yhteen esiintyjään kerrallaan kuten esimerkiksi vain tanssijaan, sitoi yhteen muut dramaturgiassa käytetyt elementit, live musiikin, äänen ja tekstin yhdeksi upealla tavalla.
Elementeistä tuli yksi yhtenäinen kokonaisuus. Teos ei jäänyt paikoilleen, liikkeet äänet ja musiikki etsiytyivät vaivattomasi ennalta arvaamattomiin ja mielenkiintoisiin uusiin suuntiin ja tasoille.
Teoksen yleistunnelma on harmoninen, liikelaatu on usein hyvin minimalistista mutta efektiivistä. Dynaaminen ja tyylikäs teos liikkui koko ajan jäämättä paikoilleen. Teos päättyi hämärään yhtä huomaamatta kuin alkoikin, ja sitä olisi mielellään katsonut pitempäänkin.
KP24 17.2.2013 Raija Ilo