Muusikot

Sanna Salmenkallio

Säveltäjä, viulisti ja äänisuunnittelija Sanna Salmenkallio on tehnyt monipuolisesti elokuva- ja konserttimusiikkia sekä sävellyksiä ja äänisuunnittelua erilaisiin näyttämöteoksiin. Sibelius-Akatemiassa kouluttautunutSalmenkallio on täydentänyt opintojaan myös Teatterikorkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa. Hän on sittemmin säveltänyt musiikkia yli 20 elokuvaan ja toiminut lisäksi muusikkonakymmenissä elokuva- ja teatterituotannoissa. Salmenkallioon voittanut Parhaan musiikin Jussi-patsaan vuonna 2015 dokumenttielokuvasta Eedenistä pohjoiseen ja vuonna 2005 elokuvasta Melancholian 3 huonetta. Edellämainitusta Pirjo Honkasalon ohjauksesta Salmenkallio on myös voittanut Prix Italian vuonna 2004.


IMG_0447-1.jpg



Henrik Perelló

Henrik Perelló on yksi Suomen viulistihuipuista. Perelló on työskennellyt konserttimestarina muun muassa Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlaorkesterissa ja Tampere Filharmoniassa sekä esiintynyt solistina ympäri maailmaa. Erityisesti argentiinalainen tango ja tango nuevo ovat hänen sydäntään lähellä. Perellón InTime Quintet voitti ensimmäisen Astor Piazzolla -palkinnon Italiassa vuonna 1994. Tällä hetkellä hän työskentelee freelancerprojektiensa ohella Vaasan kaupunginorkesterin konserttimestarina.



 

Juan Antonio Suárez “Cano”

Säveltäjä-kitaristi Juan Antonio Suárez “Cano” on työskennellyt nimekkäiden tanssijoiden, kuten Sara Barasin ja Belén Mayan kanssa ja säveltänyt useita tanssiteatteriteoksia. Hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluvat Sevillan Bienalen tilausteos Orestes en Lisboa sekä Federico García Lorcan näytelmän Veren häät musiikki. Vuodesta 2000 ”Canolla” on ollut oma ryhmä, jolle hän on säveltänyt muun muassa teoksen El Almaire de los Gitanos. ”Cano” on modernin flamencokitaran mestari, joka on tehnyt useita levytyksiä. Debyyttilevy Son de Ayer ilmestyi 2008.



 

Samppa Leino

Säveltäjä, sovittaja ja multi-instrumentalisti Samppa Leinon instrumentteja ovat mm. tuuba, trumpetti, saksofonit ja bassoklarinetti. Leino on soittanut useissa maamme eturivin orkestereissa kuten Radion sinfoniaorkesterissa, Tapiola Sinfoniettassa ja Kaartin Soittokunnassa. Hän on myös perustanutKuullos Orchestran sekä toiminut lukuisten big bandien ja puhallinorkestereiden kapellimestarina. Leino on erittäin tuottelias sovittaja niin taidemusiikin kuin jazzin puolella ja levyttää aktiivisesti molempia musiikkityylejä. Hän on myös arvostettu puhallinpedagogi.


Kuvaaja Iris Kukka

Kuvaaja Iris Kukka

DIMITRI TOLONEN

Dimitri Tolonen on helsinkiläinen rumpali ja kulttuurialan ammattilainen. Hän on opiskellut musiikkia Oulunkylän Pop & Jazz konservatoriossa ja soittanut mm. Sanna Kurki-Suonion, Jukka Tolosen, Antti Reinin ja Iris Kukan yhtyeissä.


Kuva: Nauska

ALI ADNAN SAAD ALSAEDI

(s. 1996 ) on setiensä kouluttama laulaja, joka tuntee laajasti Lähi-Idän folklorea ja pop-musiikkia. Hän on kotoisin Bagdadista. Ali Saad opiskelee Pop & Jazz Konservatoriossa ammattimuusikoksi ja on esiintynyt paljon Suomessa festivaaleilla, klubeilla ja konserteissa. Ali Saad on tehnyt myös näyttelijäntyötä Kansallisteatterissa ja elokuvaroolin Rikinkeltainen taivas -elokuvassa, joka tulee ensi-iltaan maaliskuussa 2021.


Kuva: Paul Paasimaa

ELINA MUSTONEN

Elina Mustosella on soittimeensa ainutlaatuinen kosketus. Päinvastoin kuin useimmat kollegansa hän aloitti cembalonsoiton jo lapsena. Tänä päivänä Elina on yksi pohjoismaiden arvostetuimmista cembalosolisteista ja pedagogeista. Valtio on myöntänyt hänelle taiteilijaprofessorin arvonimen.

Elina on yhtä lailla kotonaan lavalla solistina, kamarimuusikkona kuin poikkitaiteellisten kokeilujenkin parissa. Monen alan taitajana hän yhdistää usein roolinsa muusikkona ja näyttelijänä. Teatteria ja näyttelijäntyötä Elina on opiskellut mm. Lontoon maineikkaassa Royal Academy of Dramatic Art -korkeakoulussa (RADA). Tänä syksynä hän debytoi Shakespeare-esityksellään New Yorkissa United Solo Festivaalilla.

Elina on myös omistanut paljon aikaa eläinsuojelutyölle. Intoa ei ole lannistanut se, että lapsuuden ystävä Eppu-undulaatti ei yrityksistä huolimatta oppinut kukkumaan.






 



RONI MARTIN


Säveltäjä-muusikko Roni Martin (s. 1976) on kehittänyt oman tyylinsä käyttämällä persoonallisesti vaikutteita eri kulttuureista ja sulauttamalla ne luontevasti omiin sävellyksiinsä. Hän vastaa Compañía Kaari & Roni Martinin musiikin säveltämisestä, sanoituksista, kansainvälisten huippumuusikoiden orkesterin johtamisesta ja tuotannoista alusta loppuun ja esiintyy ryhmän teoksissa mm. laulajana, sähkökitaristina ja pianistina. 

Martin on myös mukana muissa yhteistyöproduktioissa kuten sävellykset taiteilija Rosa Liksomin Finlandia-lyhytelokuviin. Hän on säveltänyt muille flamencoryhmille ja -koreografeille mm. espanjalaiselle Ángel Rojasille. Martin toteuttaa ja äänittää kaikki työnsä omassa analogistudiossaan, jonka hän on rakentanut ja suunnitellut. Tanssi- ja teatterisävellystöidensä ohella Martin on julkaissut 5 levyä. 

Omalle ryhmälle Martin on säveltänyt 15 teosta, joista viimeisimmät isot produktiot Anna Karenina (2018) ja KILL Carmen (2015) ovat olleet sekä arvostelu- että yleisömenestyksiä. Hänet on palkittu sekä parhaasta alkuperäissävellyksestä tanssille (Korppi ja kello, Certamen de Danza Española y Flamenco 2012) että Vuoden 2010 teatterimusiikkiteko-palkinnolla (Peppi Pitkätossu). Viimeksi mainitun perusteluissa palkintolautakunta painotti luovuutta, rajoja rikkovaa näkemystä, elämyksellisyyttä sekä rakenteellista merkittävyyttä koko teoksen kannalta.




IMG_0468-1.jpg

Erno Haukkala 

Suomen huippupuhaltajiin kuuluva pasunisti Erno Haukkala on laaja-alainen muusikko, joka on soittanut lukuisissa Suomen kiinnostavimmista kokoonpanoista kuten The Soul Investigators, Bad Ass Brass Band, Ayekooto Afrobeat International, Mojakka, Alamaailman Vasarat, Astro Can Caravan, Jätkäjätkät, Soul Captain Band ja Paukkumaissi. Pasuunan lisäksi hän soittaa myös muita puhaltimia kuten huilua, tuubaa ja sousafonia. Haukkala tunnetaan karismaattisena esiintyjänä, joka on tehnyt perinteisten keikkojen ohella myös paljon lastenteatteria ja tanssia.



Karo Sampela

Karo Sampela on laaja-alainen rumpali ja lyömäsoittaja, joka Suomessa asuessaan työskenteli moninaisten ja monipuolisten yhtyeiden ja artistien, kuten rap-artisti Palefacen ja balkanilaista musiikkia soittavan Slobo Horon kanssa. Muutettuaan Espanjaan vuonna 2007 hän on työskennellyt muusikkona monissa arvostetuimmista flamencotanssiryhmistä, kuten Compañía Rafaela Carrasco ja Nuevo Ballet Español, sekä useissa eri flamencoyhtyeissä, kuten Camerata Flamenco Project ja José Torres Trío. Sampela aloitti yhteistyön Compañía Kaari Martinin kanssa vuonna 2003 La Kalevala teosta äänitettäessä
 


IMG_0458-1.jpg

Víctor Carrasco

Huelvasta kotoisin oleva Víctor Carrasco aloitti ammattilaulajan uransa andalusian flamencopeñoissa 16-vuotiaana opiskeltuaan ensin joitakin vuosia flamencokitaraa. Carrasco on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla ja teattereissa ympäri maailmaa tehden yhteistyötä flamencon suurien nimien kuten Juan José Suárez Canon ja Alejandro Granadosin kanssa. Carrasco on monipuolinen taituri, joka on työskennellyt myös uuden ja fuusioflamencon kokoonpanoissa, kuten Espanjassa suositut Barrion ja Faleten ryhmät, ja laulanut mm. flamencon tunnettujen artistien Marina Heredian, Niña Pastorin, Arcángelin ja El Pelen levyillä. Hän on esiintynyt myös Espanjan suurimmalla flamencofestivaalilla Sevillan Flamencobiennaalissa, ensimmäisessä Kansainvälisessä Mustalaiskongressissa, sekä toiminut musiikillisena johtajana Espanjaa kiertäneessä Lorca Gitano -esityksessä.



Antero Priha.jpg

Antero Priha

Säveltäjä-muusikko Antero Priha on Suomen legendaarisimpia trumpetisteja. Hän on paitsi säveltänyt ja sovittanut valtavan määrän materiaalia eri genreihin myös soittanut ja levyttänyt useiden kotimaisten sekä ulkomaisten huippunimien kanssa. Heistä mainittakoon muun muassa Ray Charles, Kevin Mahogany, Maria Schneider, Kenny Wheeler, Ismo Alanko, J. Karjalainen, Tuomari Nurmio, Juice, Sielun Veljet, Hector, Pave Maijanen ja Kirka. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet mm. Upi Sorvali, Edward Wesala, Hasse Walli, Otto Donner. Priha on myös luonut uran studiomuusikkona televisiossa ja radiossa mm UMON solistina, livemuusikkona ja säveltäjänä teatterissa, levyttänyt useita omia sävellyskokonaisuuksia, elokuvia ja tanssiteoksia, toiminut orkesterinjohtajana useissa eri kokoonpanoissa.



PABLO SUÁREZ


Barcelonassa mustalaisperheeseen syntynyt pianisti Pablo Suárez muutti 21-­vuotiaana Madridiin keskittyäkseen flamencomusiikin säveltämiseen. Suárez on monipuolinen säveltäjä, jonka skaala ulottuuaina flamencosta klassiseen ja jazziin. Pianistina Suárez on onnistunut tuomaan uusia, monitasoisia ulottuvuuksia nykyflamencon tulkintaan. Suárezilla on oma sekstetti, jolle hän säveltää ja lisäksi hän on tehnyt musiikkia performanssiteoksiin ja tunnetuille tanssiryhmille, erityisesti Compañía Rafaela Carrascolle. Tällä hetkellä häntä työllistää eniten Camerata Flamenco Project, joka esiintyy eri puolilla Eurooppaa.


Abdissa Assefa

Suomalais-etiopialainen Abdissa Assefa on työskennellyt päätoimisena freelance-lyömäsoittajana vuodesta 1993 sekä jazz-, pop- ja rockmusiikin että elektronisen ja kokeellisen musiikin parissa. Lisäksi hän on uransa aikana soittanut lukuisissa teatteri-, musikaali- ja TV-produktioissa. Assefa työskentelee säännöllisesti myös kansainvälisissä orkestereissa ja tuottaa musiikkia omassa studiossaan Helsingissä.


Kuva: Rami Marjamäki

Pekko Käppi

Pekko Käppi on vanhaan suomalaiseen perinteeseen erikoistunut laulaja-lauluntekijä sekä savokarjalaisen jouhikon soittaja. Käppi on toiminut 2000-luvun alusta asti päätoimisesti musiikin ja taiteen parissa muusikkona, tutkijana, opettajana, tuottajana ja säveltäjänä. Sävellyksiä on syntynyt elokuviin, teatteriin, installaatioihin sekä äänilevyille.

Käppi on esiintynyt useilla kymmenillä äänitteillä yli genrerajojen – populaarimusiikkia, kansanmusiikkia, nykymusiikkia, kokeellista musiikkia.