TERVETULOA KREIVI KARENININ TANSSIAISIIN!

Miksi kaikkea tätä tehdään? Kaikki meidät peitetään hautaan,
eikä mitään jää jäljelle. Mitä varten
?” -ANNA KARENINA

Compañía Kaari & Roni Martinilla on ilo kutsua Teidät yhteiselle aterialle Kreivi Kareninin juhlapöytään! Maailmanlopun orkesteri soittaa viimeistä valssia kristallikruunujen loisteessa. Jääkoristeet sulavat tarjottimilla, karhu tanssii. Rakkaus ei meitä pelasta.


Esiintyjät: 
Mariana Collado, Carlos Chamorro, Jorma Uotinen, Erno Haukkala, Roni Martin, Sanna Salmenkallio, Eppu Helle, Miguel Kolliander, Jukka Huitila
Koreografia: Kaari Martin yhdessä tanssijoiden kanssa
Sävellys: Roni Martin
Esitysdramaturgia: Atro Kahiluoto
Ohjaus: Martin-Martin-Kahiluoto
Valosuunnittelu ja lavastus: Jukka Huitila
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Maskeeraussuunnittelu: Kaisu Hölttä
Valokuvat: Janne Mikkilä
Livemiksaus: Eppu Helle
Näyttämömestari: Miguel Kolliander
Pukuompelu: Johanna Vehmas, Ilkka Salakari ja Laura Anttila, Ateljee Hurma
Graafinen suunnittelu: Marjaana Virta
Tuotanto: Compañía Kaari & Roni Martin

 

Anna_Karenina_sivu_pieni.jpg

"Anna Karenina rikkoo rajoja muttei kadota flamencon ydintä"
Helsingin Sanomat 29.3.2018, Maria Säkö
[Lue koko artikkeli]

HETI ALUSTA saakka Compañía Kaari & Roni Martinin Anna Karenina -tulkinnassa Cirkon maneesissa vallitsee painostava tunnelma, jonka syövereihin uppoaa aivan huomaamattaan.

Anna Karenina liittää flamencoon slaavilaista melankoliaa, Tadeusz Kantorin Kuolemanteatteria, kirkollista rituaalia, suomalaista hikistä tangoa ja nykyfeminististä katsetta.

Tuloksena on flamencon liikettä ja rytmiä venyttelevä ja rikkova, muttei kuitenkaan flamencon ydintä kadottava teos. Anna Kareninassa esitetään klassikkotulkinnan sijaan klassikon roolien hajottaminen ja niiden syvätarkka analyysi nykyajassa. Näyttämöllä eletään viimeisiä hetkiä ennen vallankumousta, mutta nykypäivän kriisit kuultavat historian alta.

ESITYS leikkaa heti alussa luistelukohtauksen, jossa Anna Karenina (Mariana Collado) luistelee Vronskin (Carlos Chamorro) sekä miehensä Kareninin (Jorma Uotinen) kanssa. Flamencon rytmikäs jalkatyöskentely ikään kuin liukuu sulavaksi luisteluksi, mutta liike säilyttää silti pienissä fragmenteissa flamencon alistettujen tarinaa kertovan uhman.

SUORAAN alitajuntaan iskeytyviä ovat Anna Kareninan ja Vronskin käsiliikkeet. Flamencossa yleensä niin ryhdikkäät ranteiden pyörähdykset ovat heillä kuin valtavan työn ja tuskan takana. Sormien kouristuksenomaiset, groteskit liikkeet vaikuttavat viimeisiltä elon ja uhman merkeiltä.

Collado elää jokaisen hetken koko vartalollaan hyvin intensiivisesti. Hän ei nöyrry, vaan säilyttää ryhtinsä, vaikka joutuu välillä tanssimaan hiukset kasvojensa peittona kuin häväistynä. Chamorro myös anelee fyysisesti ja henkisesti raskaassa soolossaan yleisöltä armoa.

Samojen liikeratojen siirtyminen hahmolta toiselle osoittaa, ettei Kaari Martinin koreografiassa alistettu ole vain nainen, vaan tulilinjalla ovat koko ajan kaikki kolmiodraaman henkilöt.

Jorma Uotisen esittämä petetty aviomies kuuluttaa Anna Kareninan kuoleman ilmoittamalla, että seuraavaksi tulee Danse macabre, mutta on ennen sitä jo tanssinut oman kuolemantanssinsa.

UOTISEN paluu näyttämölle on komea, sillä hän saa laittaa peliin koko persoonansa, jotta hänessä riittää vastusta kahdelle flamencokulttuuriin kasvaneelle tanssijalle. Uotinen liukuu omahyväisestä miehestä raukaksi muutaman psykologisesti tarkan soolonsa myötä. Hänestä välittyy hätää oman hirviömäisyytensä edessä. Kolmen tanssijan yhteistyö on hypnoottista katsottavaa, sillä jokainen rytmi ja liike avaa uuden näkökulman hahmoihin ja tilanteisiin.

VAALEIKSI haamuiksi kalkitut soittajat hämärtävät elävien ja kuolleiden rajaa. Maailman hajotessa ympäriltä ihmiset keskittyvät tuomitsemaan naisen rakkautta. Anna Karenina poistuu lavalta viimeisenä, katsellen edellään kulkevaa yhteisöä. Tulkinnassa korostuu Anna Kareninan katse muutenkin. Lopulta hän hallitsee tarinaansa eikä tarina häntä.




"Klassikot pyörivät nyt tehosekoittimessa – Flamenco-Karenina ja kumiseva sardinialais-Macbeth: "Kun Carlos Chamorro on tanssinut, en tarvitse enää mitään""
Aamulehti 9.8.2018, Anu Ala-Korpela
[Lue koko artikkeli]

Kantakaa minut pois!

Kun Carlos Chamorro on tanssinut, en tarvitse enää mitään.

Chamorro, tuo tulipesä, vetäisee flamenconsa Anna Kareninan esityksessä. Me kaikki, esiintyjät ja yleisö, istumme suuren kolmionmuotoisen illallispöydän ääressä. Posliinilautasilla edessämme sulavat jääkimpaleet kivien seassa.

Tämä Anna Karenina on Compañia Kaari & Roni Martinin tulkinta Tolstoin klassikosta, ja totuuden nimessä Tolstoi on jäädä junasta.

Esityksen upeus piilee sen orgaanisuudessa. Maailmanlopun muusikot soittavat Roni Martinin fuusiokappaleita tuossa aivan vieressämme. Sitten he lähtevät mukaan tanssiin. Kas, tanssia voi myös soittaen samalla tuubaa.

Maailmanluokan tanssijoille soisin Martinien teoksissa usein lisää tilaa. Hetken ehdin nytkin kuopia paikallani, kunnes itse tanssiosuudet viimein pääsevät kunnolla käyntiin. Myös yleisöä haetaan mukaan tanssilattialle, vailla kiusallisuuden tunnetta.

Jorma Uotisen nyt ei tarvitse kuin astua esiin, ja hänen lavakarismansa täyttää tilan. Tässä tulkinnassa itse Anna Karenina (taiturillinen Mariana Collado) ei tunnu edes olevan pääosassa vaan pikemminkin Vronskin (Chamorro) ja Kareninin (Uotinen) muodostama kolmio.

Anna asettuu kuin kohtaloonsa tyytyen kuolemaansa. ...

Vahvat tulkinnat

Näin Tampereen Teatterikesässä peräkkäin kaksi onnistunutta klassikkotulkintaa. Kumpikin hyödynsi oivaltavasti nimenomaan näyttämötaiteen keinoja.

Macbettu loi upeita kuvia näyttämölle. Kohtaus, jossa miehet yläruumis paljaana verikoirina hyökkäävät juoma-astialle, ei helpolla pyyhkiydy mielestä.

Anna Karenina päästi lavalle kanssaan minutkin, tuli lähelle.

Taiteilijat nyky-Euroopassa tekevät klassikoille, mitä ikinä haluavat.


"Väkevä, sakea ja upea. Aivan ensi hetkistä alkaen kokemus isolla K:lla. Mahdollisesti koko kevään vaikuttavin ja hienoin tanssiesitys.
Demokraatti 8.6.2018, Annikki Alku
[Lue koko artikkeli]


Arvio Compañia Kaari ja Roni Martinin Anna Kareninasta: Upea, väkevä, tanssillisesti täydellinen

Runsaasti ylisanoja, mutta jokaiselle niistä on katetta.

Onneksi Compañia Kaari ja Roni Martinin maaliskuussa kantaesitetty ”Anna Karenina” sai kolme lisäesitystä Kaapelitehtaan Pannuhallissa. Ja toivottavasti se saa niitä lisääkin, vaikka ymmärrän, että teoksen kansainvälisen huipputiimin saaminen yhtä aikaa näyttämölle ei ole mikään yksinkertainen tehtävä.

Tunnelma sähköistyy jo yleisön astuessa sisään ja kreivi Kareninin palvelijoineen johdattaessa katsojat kolmion mallisen pitkän juhlapöydän ääreen. Olemme yhtä aikaa tanssiaisvieraita ja yleisöä todistamassa intohimoista kolmiodraamaa, jossa ketään ei säästetä.

Vaikka esitys perustuu Leo Tolstoin romaaniin, ei siitä välttämättä tarvitse tietää mitään. Osallisia sieluja myöten riepottava rakkaus on universaalia, ja tapahtumien sijoittuminen 1900-luvun alun Venäjälle on vain visuaalinen elementti, joka korostaa yleistä maailmanlopun tunnelmaa.

Vaikka palvelijat häärivätkin koko ajan taustalla, keskiössä ovat kreivi Karenin, hänen vaimonsa Anna Karenina ja kreivi Vronsky. Jorma Uotisen, Mariana Colladon ja Carlos Chamorron veretseisauttava kolmikko, joiden sisällä ja välillä riehuvat suuret tunteet intohimoisesta rakkaudesta hulluksi tekevään tuskaan.

Mielenkiintoista on, että Kaari Martinin koreografia ja Atro Kahiluodon dramaturgia nostavat piirun verran enemmän esille miehet kuin itse Annan. Anna on pikemminkin katalysaattori, joka panee liikkeelle kaiken – myös itsensä – tuhoavan tapahtumakulun.

Tai sitten vaikutelma syntyy kaikkien kolmen, mutta erityisesti Chamorron, äärimmäisen vereslihaisesta tulkinnasta.

On oikeastaan turhaa sanoa mitään sen enempää Chamorron, Colladon kuin Uotisenkaan tanssista, sillä se on täydellistä. Yhtä aikaa kullekin persoonallista ja silti kokonaisuuteen kuin itsestään selvänä kuuluvaa. Teknisestä huikeudesta nyt puhumattakaan.

Kaari Martinin liikekieli pohjautuu flamencoon ja nykytanssiin, mutta on jo oikeastaan edennyt niistä aivan omanlaisekseen. Se on liikettä ja tanssia, jonka tarkoituksena on ilmaista ja kertoa, määritelmistä viis.

Esitys ei kuitenkaan olisi sitä, mitä on ilman Roni Martinin siihen säveltämää musiikkia. Erno Haukkalan, Miguel Kollianderin, Sanna Salmenkallion ja Roni Martinin muodostama tanssiaisten orkesteri on uskomaton maailmanlopun bändi. Erilaiset soundit flamencosta, kirkkomusiikin kautta Tom Waits -tyyliin muodostavat kylmiä väreitä nostattavan koktailin. Salmenkallion valittava viulu jää pitkäksi aikaa soimaan alitajuntaan.

Erika Turusen tummana hehkuvat puvut, Jukka Huitilan savuiset valot ja Eppu Helteen hienovarainen livemiksaus kruunaavat kokonaisuuden.

Esityksestä ulos astuessa on tunne, että on nähnyt ja kokenut jotain, jota ei ihan heti uudestaan tule vastaan.